Briis tuotteet ovat saaneet useita palkintoja korkeasta laadustaan.

Paras Virolainen kalatuote

Olemme saaneet Parhaan Virolaisen Kalatuotteen palkinnon vuosina 2011, 2012 ja 2015. Tapahtuman järjestäjä Virolaisen Ruokateollisuuden järjestö (ETL) julkaisee tulokset vuosittain Paras maku-kilpailustaan ruokateollisuuden jokaisella saralla.

2017

2017 ”Paras virolainen kalatuote” sarjan voittaja oli uusi tuotteemme – paistettu kilohaili KIMCHI kastikkeessa.

2015

Vuonna 2015 kilpailu järjestettiin 21. kertaa monien kategorioiden kesken. Parhaan kalaruoka tuotteen palkinto päätyi Skandinavialais-tyylisille Herkku kilohailifileille, jonka on tuottanut Briis joka kuuluu DGM Shipping nimiselle yritykselle.

2012

Vuonna 2012 Briis tuotteet saivat toisen kerran Viron parhaan kalatuotteen tunnustuksen. Voittaja vuonna 2012 oli Mausteiset Kilohailifileet, jonka on tuottanut Briis joka kuuluu DGM Shipping nimiselle yritykselle.

2011

Vuonna 2011 kolme Briis tavaramerkin tuotetta saivat Viron parhaan kalatuotteen palkinnon ensimmäistä kertaa. Voittajat vuoden 2011 kilpailussa olivat: Baltialais tyylinen maustettu kilohaili, Mausteiset kilohailifileet öljyssä ja Paistettu Baltialainen silli.

Arvostettu Virolainen maku

Tuotteemme brändinimen Briis alla, ovat saaneet sertifikaatin ”Arvostettu Virolainen Maku” vuosina 2010, 2011,2012, 2014, 2015, 2016. Merkki ”Arvostettu Virolainen Maku” jossa on pääskynen, annetaan tuotteille joiden pää raaka-aine on 100% Virossa tuotettu.
Kaikkien näiden vuosien aikana seuraavat Briis tuotteet ovat saaneet kunnia maininnan ”Arvostettu Virolainen Maku”:
2010- Paistettu baltialainen silli
2011- Mausteiset kilohailifileet oliiviöljyssä
2012- Tallinnalaisittain maustetut kilohailit
2013- Mausteiset kilohailifileet, Mausteiset kilohailifileet öljyssä, Baltialais tyyliset maustetut kilohailit, Tallinnalaisittain maustetut kilohailit
2014- Herkku kilohailifileet Skandinavialaisittain
2015- Mausteiset kilohailifileet, Baltialaistyyliset maustetut kilohailit, Herkku kilohailifileet Skandinavialaisittain
2016- Paistettu baltialainen silli, Mausteiset kilohailifileet öljyssä, Balti vürtsikilud, Herkku kilohailifileet Skandinavialaisittain.

Moskovan kansainvälinen ruokanäyttely Prodexpo

2015

Moskovassa kansainvälisessä ruokanäyttelyssä vuonna 2015 ”Prodexpo – 2015” Virolainen kilohailituote Briis voitti GRAND PRIX:in. Ensimmäistä kertaa kyseisen kaltainen korkea-arvoinen palkinto myönnettiin Virolaiselle ruokayritykselle. Virolainen tuote joka oli tehty kilohailista Biirisn tuottaman voitti GRAND PRIX:n Moskovan näyttelyssä Prodexpo – 2015.

2012

Virolainen kilohaili voitti kultamitalin Moskovan messuilla ”Prodexpo – 2012”. Kansainvälisessä ruokanäyttelyssä Moskovassa ”Prodexpo – 2012” virolaiset Briin tuottamat kilohailit saivat yhden kultamitalin ja yhden hopeamitalin Anjoviksista oliiviöljyssä ja Mausteisista kilohailifileistä.

2011

Virolainen Briis voitti kilohailituotteillaan kolme hopeamitalia Moskovan näyttelyssä ” Prodexpo – 2011″.
Vuonna 2011, DGM Shipping Company toi Moskovasta kolme hopeamitalia Briis tavaramerkin alla.
Virolaiset kilohailituotteet Briisiltä saivat kolme hopeamitalia Moskovan näyttelyssä. ” Prodexpo – 2011″ – sen Anjovikset Oliiviöljyssä, Baltialaistyyliset maustetut kilohailit ja Maustetut kilohailifileet.

Merenelävien näyttelyn finalisti pääsee näyttelyyn Brysseliin Merenelävien Prix d’Eliteen.

DGM Shipping on julistettu kaksi kertaa finalistiksi Brysseliin Merenelävien Prix d’Eliteen vuosina 2012 ja 2015.
Kilpailussa oli mukana 37 finalistia, edustamassa 11 maata. Heidän mukanaan Mausteinen kilohailifile DGM Shippingin valikoimasta.

TAKAAMME KUMPPANEILLEMME:

  • Korkea laatu.
  • Täysi valikoima.
  • Täsmällinen toimitus.
  • Kohtuulliset hinnat.
  • Lojaalisuus kanta-asiakkaille.
  • Erityisetuja ja ehtoja suurille tukkuostajille.

Olemme valmiita yhteistyöhön kaikkien niiden kanssa jotka ovat kiinnostuneet laadukkaiden kalatuotteiden vakaasta tuotannosta.

Yhteystiedot

Puhelin: +372 6386983

Faksi: +372 6370107

Sähköposti: info@briis.eu

AS DGM SHIPPING

Nurmevälja tn. 1

74114 Maardu, Estonia

Rek. nr. 10061617

KMKR EE100412077